Maailma ympärillämme muuttuu yhä nopeammin ja entistä kompleksisemmaksi – uutta täytyy oppia yhä nopeammin, tarkemmin ja tehokkaammin. Löytyykö ratkaisu nano-oppimisesta?

Yhteiskunnan ja työelämän nopeassa muutoksessa aikaa uuden oppimiselle on yhä vähemmän. Yhteiskunnallisina trendeinä nousevat uutuus, nopeus ja helppous, joille pitkäjänteisyys joutunee tekemään tilaa myös uuden oppimisen kentällä. Työtä muokkaavat automatisaatio, robotisaatio, tekoäly ja digitaaliset alustat hoitotyöstä perusteollisuuteen ja asiantuntijatyöhön. Työn murroksessa itseohjautuvuus ja elinikäinen oppiminen ei ole enää pelkästään etu, vaan elintärkeä osa muutoksessa menestymistä. Teknologia mahdollistaa tasa-arvon edistymisen, vaarana kuitenkin on myös epätasa-arvon lisääntyminen teknologistumisen myötä. Teknologia tarjoaakin myös mahdollisuuksia osallisuuden lisäämiseen osaamista tasapuolisesti kaikille tarjoamalla.

Nano-oppimisen teoreettinen tausta on mikro-oppimisessa. Nanoteknologian esiinmarssi on inspiroinut mikro-oppimisen nimeämistä trendikkäämmin nano-oppimiseksi, mutta kyseessä on käytännössä samoin periaattein mikro-oppimisen kanssa operoiva tapa lähestyä oppimista. Nano-oppiminen on tekniikka, jossa oppimistehtävät jaotellaan pienempiin osiin, yhden oppimistavoitteen sisältäviin opin “suupaloihin”. Pienistä oppimistehtävistä muodostuu sarja lyhyitä oppimis-interaktioita, joiden avulla laaja oppimistavoite on myös saavutettavissa. Nano-oppimisen kontekstissa – usein suositellun korkeintaan viiden minuutin nano-oppimisen jaksossa – ei ole aikaa eikä mahdollisuutta sisällyttää mitään ylimääräistä informaatiota jaksoon, vaan kaiken sisällön on keskityttävä vain yhteen oppimistehtävään. Tämä edellyttää sisällön tarkkaa valintaa, selkeyttä, välittömyyttä ja  mukaansa tempaavan esitystavan korostamista.

“Miten kuoritaan 100 kg perunoita – Peruna kerrallaan.
(Tahkokallio, K. 1998)

Nano-oppimisen ideologiassa tehokkuuden imperatiivin taustalla vaikuttaa nk. Pareton periaate. Pareton periaatteen mukaan 20 prosentilla panoksia saadaan aikaan 80 prosenttia tuotoksista. Numerot ja tarkat panoksien ja tuotosten suhteet eivät kuitenkaan ole Pareton periaatteen ydin. Periaate alleviivaa tiettyjen aktiviteettien tehokkuutta luoda suurin osa haluttuja tuotoksia. Välttämätön kääntöpuoli ajattelutavassa onkin suurimman osan käytetyistä panoksista tai aktiviteeteista olevan turhaa, triviaalia ja haluttujen tuotoksien suunnassa hukkaan heitettyä aikaa. Nano-oppimisen mahdollisuudet löytyvätkin sen potentiaalista tarjota juuri tuo tärkein 20 prosenttia, jolla saadaan 80 prosenttia halutuista, positiivisista, oppimistuloksista aikaiseksi. Nano-oppimisenkin täytyy Pareton 20/80 -periaatteen lupauksiin vastatakseen olla tiukasti halutun oppimisen näkökulmasta tärkeimmissä sisällöissä, tarjota rikasta sisältöä ja laadultaan erinomaista tuotantoa.

Pareton periaatteen mukaan pieni määrä tekijöitä aiheuttaa suuren osan vaikutuksista. Tällöin vain muutamat (20%) tekijöistä on erittäin tärkeitä ja suurin osa (80%) tekijöistä on haluttujen seurausten tuottamisen näkökulmasta täysin triviaaleja.(Chen, Chong & Tong, 1994)

Onnistuakseen vastaamaan tehokkuuden vaatimuksiin on nano-oppimisen tekniikalla hankittavan oppisisällön vastattava reaalimaailman todellisiin oppimistarpeisiin. Vasta todellisiin oppimistarpeisiin kiinnittyessään nano-oppiminen näyttäytyy hyödyllisenä opin paloja kuluttavalle oppijalle. Oppijalle hyödyllisessä nano-oppimisessa oppimisen tapahtuma onkin hyödyllinen oppijan reaalimaailman ympäristössä, on suoraan kytköksissä oppijan meneillään oleviin tehtäviin ja välittömiin pyrkimyksiin. Pyrkimysten taustalla on ajatus varmistaa oppijan sitoutuminen lyhyisiin, ytimekkäisiin, selkeästi esitettyihin, motivoiviin ja tietorikkaisiin nano-oppimisen tapahtumiin.

Tämän päivän nano-oppijat on vapautuneet oppimista aikaisemmin rajoittaneista kahleista: Nyt oppimaan pääsee milloin tahansa. Riippumattomuus ajasta ja paikasta mahdollistaa oppimisen oppijan näkökulmasta juuri oikeaan aikaan. Oppijalla tulee olla myös mahdollisuus saada tarvitsemansa oppi juuri silloin kuin hän sitä todellisen maailman tilanteissa tarvitsee ja oppimisen juuri silloin kun oppija uutta tietoa tai taitoa todellisessa tilanteessa tarvitsee.

Riippumattomuus ajasta ja paikasta edellyttää mobiilin teknologian käyttämistä oppimisalustana. Mobiilina teknologiana älypuhelimet tarjoavat hyvän alustan oppimistavoille, joiden osalta oppisisällön yksilöllisyys ja ajasta ja paikasta riippumaton saavutettavuus ovat menestyksen kannalta kriittisiä. Nano-oppimisen on myös todettu mobiilisti toteutettuna kiehtovan oppijoita, erityisesti oppijoiden ollessa liikkeellä esim. julkisessa kulkuneuvossa. Samoin nano-oppimisessa käytössä olleiden muistutusten on havaittu tehoavan paremmin liikkeellä oleviin, esimerkiksi junassa matkustaviin, oppijoihin kuin oppijoihin, jotka olivat muistutusten saapuessa töissä tai kotona. Muistutuksia voikin ajoittaa älypuhelinten teknologian avulla ajoittumaan päivän passiiviseen aikaan.