Lisää osaamista sote-alan digipalvelujen käyttöön ja kehittämiseen

SotePeda 24/7 -hankkeella (2018-2020) pyritään lisäämään tulevaisuuden digitaalista osaamista monialaisille sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittäjille.

Hankkeessa on tarkoitus vahvistaa sosiaali- ja terveydenhuollon, tieto- ja viestintäteknologian (IT) sekä liiketalouden ammattilaisten tietoja, taitoja ja osaamista. Hankkeen tavoitteena on määritellä sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisten palvelujen vaatimaa osaamista opiskelijoille, opettajille ja ammattilaisille. Lisäksi on tarkoitus luoda eettinen toimintamalli soten digitaaliseen maailmaan sekä tuottaa yhteisölliseen oppimiseen perustuvia pedagogisia ratkaisuja digitaaliseen toimintaympäristöön. Ratkaisuja pohdittaessa on tärkeää huomioida sosiaali- ja terveydenhuoltoalan monitoimijuus, missä kumppanuusmarkkinointi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas eli kansalainen on yhä aktiivisemmassa roolissa oman terveytensä edistäjänä. Sähköiset sosiaali- ja terveyspalvelut edellyttävät myös monialaista yhteistoiminnallista osaamista digitalisaation synnyttämän palvelukulttuurin tuomisessa sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Euroopan komission vuonna 2017 tekemän tutkimuksen mukaan Suomi on Euroopan kärkimaa sosiaali- ja terveydenhuollon digitaalisten palvelujen käytössä. Lähes puolet kansalaisista on käyttänyt sähköisiä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Tämä antaa vahvan signaalin siitä, että myös ammattilaisten osaamista sähköisten palvelujen käytössä tulee vahvistaa.

SotePeda 24/7 -hankkeessa on 24 partneria (22 ammattikorkeakoulua ja 2 yliopistoa). Hankkeessa toimii asiantuntijoita monelta eri alalta. Toimijoina ovat mm. fysioterapian, sosionomian, IT:n, teknologian, liiketalouden ja hoitotyön lehtoreita ja yliopettajia ammattikorkeakouluista sekä tutkimusjohtaja Tampereen TTY:ltä ja professori tiimeineen Itä-Suomen yliopiston sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon yksiköstä. Motivoitunut SotePeda-verkosto vahvistaa sote-alan osaamista sähköisten palvelujen hyödyntämisessä ja soveltamisessa. Hankkeen toiminnassa on mukana myös ohjausryhmä, jolla on näkemystä ja osaamista sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisten palveluiden eri osa-alueilta aina hallinnollisista tehtävistä tärkeään opiskelijanäkökulmaan.

SotePeda 24/7 -hanke on osa suurempaa koko Suomen kattavaa koulutuksen kärkihankkeiden kokonaisuutta, jolle Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on myöntänyt rahoituksen. Hankekokonaisuuden tavoitteena on kehittää tulevaisuuden korkeakoulua, jonka keskiössä ovat joustavat ja avoimet opiskelumahdollisuudet yhä suuremmalle kansalaisten joukolle. Yhteistyö OKM:n rahoittamien hankkeiden välillä on tärkeää. Siksi SotePeda 24/7 -hankkeen suunnittelussa on pohdittu yhteisiä toimintamahdollisuuksia mm. muiden sosiaali- ja terveysalan kärkihankkeiden kanssa sekä yhteistä digitaalista oppimisympäristöä rakentavan DigiCampus -hankkeen kanssa.

SotePeda 24/7 -hanke koostuu kuudesta sisällöllisestä kokonaisuudesta, joissa on tavoitteena

  1. määritellä sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan osaamiskokonaisuuksia ja tuottaa näiden osa-alueiden ilmiöihin perustuvia opintosisältöjä
  2. rakentaa yhteisöllistä oppimista tukevia digitaalisia oppimisympäristöjä, jotka mahdollistavat osaamismerkkijärjestelmän hyödyntämisen
  3. tuottaa tiedolla johtamisen opintokokonaisuuksia
  4. tuottaa palvelumuotoilun opintokokonaisuuksia
  5. kehittää monitoimijaisen verkoston toimintamalleja
  6. tuottaa eettinen toimintamalli digitaaliseen sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaan

Syksyllä 2018 on käynnistetty osaamisen määrittelytyö ja työpajojen suunnittelu niin monitoimijuuden ja eettisen toimintamallin kuin palvelumuotoilun osaamiskokonaisuuksiin. Määrittelytyön avuksi hanke järjestää syksyn aikana kaikille avoimia työpajoja, joissa pohditaan, millaista tulevaisuuden työ sosiaali- ja terveysalalla on, sekä osallistutaan tulevaisuuden osaamisen kehittämiseen. Työpajakutsu aikatauluineen ja ilmoittautumislinkkeineen löytyy tämän linkin takaa.

On innostavaa olla mukana ajankohtaisessa kehittämistyössä, jossa pääsemme yhdessä vaikuttamaan sosiaali-ja terveydenhuollon lisääntyvien sähköisten palveluiden tuomaan osaamisen tarpeeseen.

Projektipäällikkö

Outi Ahonen